18 vuotta kesäteatteria

Kesäteatteri on varma kesän merkki

”Kaikki alkoi siitä, kun Keski-Uudenmaan Teatteri esitti Aleksis Kiven kuolinmökillä Rantatiellä, lähes kiven heiton päässä täältä, Kihlaus-näytelmäänsä. Lundin Heikki, teatterinjohtaja siis, kysyi, että voisivatko he esittää samaa näytelmää muutaman esityksen verran myös Krapilla. Elettiin 1990-luvun loppupuolta. Minä totesin, että mikäpäs siinä.

Se oli merkityksellinen avaus. Siinä kylvettiin Krapille tulevan kesäteatterin siemen, ja kulttuuri juurtui tilalle lopullisesti.

Kesäteatteri kohosi Krapin pihapiiriin 18 vuotta sitten yhteistyössä muutamaa vuotta aikaisemmin perustetun Keski-Uudenmaan Teatterin KUT:n kanssa. Työnjako oli alusta saakka selvä: Krapi tarjoaa kesäteatterille paikan ja palvelut ja KUT vastaa katsomosta, ohjelmistosta ja luovasta työstä.

Kulttuuri on ollut aina osa Rantatiellä sijaitsevaa Krapia. Koen, että Krapi on jatkaja sille samalle Tuusulanjärven taiteilijayhteisön hengelle, joka on ollut läsnä tällä seudulla oikeastaan aina. En osaa ajatella kulttuuria Krapista irrallisena tai erillisenä asiana.  Krapi vie 2000-luvulla osaltaan eteenpäin sitä paikallista kulttuurin ilmapiiriä, joka oli merkittävä osa tätä seutua 120 vuotta sitten.

Kesäteatterilaiset ovat kuin muuttolintuja. He ovat kuin joutsenia, jotka pölähtävät keväällä Lapin perukoille palatakseen jälleen syksyllä takaisin omille talvisijoilleen. Me odotamme aina heitä.

Ensin eräänä aamuna tunnistat Lundin Heikin, joka on saapunut kesäteatterille purkamaan edellisen vuoden lavasteita. Pian hänen jälkeensä näyttämölle hommiin tulee Vainiokukan Jari. Sama kuvio toistuu aina joka vuosi.

Teatterilaisista huomaa kevään etenemisen. Lumi sulaa, ja teatterilaisten määrä Krapilla kasvaa. Kun Maarasen Heini, lavastaja ja puvustaja, saapuu pakettiautollaan Krapin pihaan, tietää, että kevät on lopullisesti tullut. Rinnassa läikähtää samalla tavoin joka vuosi. Nyt se kesä jälleen toden teolla taas alkaa.

Teatterilaisista välittyy vuodenkierto. Se on sitä samaa, joka on ollut maaseudulla arkea aina.

Kevään edetessä Krapin piha täyttyy joka vuosi erilaisista kesäteatterin hahmoista ja persoonista. Värikästä ja rikasta elämää kestää elokuulle, jonka jälkeen pihapiiri hiljenee. Muuttolinnut palaavat vakituisille asuinseuduilleen, ja Krapilla alkaa toisenlainen vaihe vuoden kiertokulussa.

Minusta kulttuuri tarkoittaa samaa kuin yhteisö, kylä, kunta tai vaikkapa yhteiskunta. Ne eivät ole olemassa ilman yhteistä kulttuuria, jonka ihmiset ja asukkaat saavat aikaan. Minusta tärkeintä on luoda kulttuurintekijöille alustoja, mahdollisuuksia, joissa heillä on tilaa tehdä jotain uutta. Ilman sitä ei olisi meitäkään.

Kylvämme Krapilla joka vuosi jotain, jonka sadosta asiakkaamme ja kulttuurin kuluttajat saavat myöhemmin vuoden aikana nauttia. Jokainen kävijä päättää itse, millaisen palan he siitä itselleen ottavat.

Kaikki kesäteatteriesitykset ovat olleet Krapilla aina yhtä merkityksellisiä: tärkeimpiä juuri sillä hetkellä. En voi kuitenkaan mitään, että kesän 2005 Tulitikkuja lainaamassa –näytelmä on jäänyt mieleeni eräänä muistorikkaimmista. Ei vähiten siksi, että osa työryhmästä oli Krapilla viettämässä juhannusta.

Aamuyön tunteina juhannustunnelma alkoi olla hieman nuupahtanut. Katselin Krapin rannassa olevia kirkkoveneitä, ja sain idean, että mehän muuten lähdemme nyt soutelemaan. Kello läheni aamuviittä, nousimme veneeseen, soudimme halki tyynen Tuusulanjärven Sarvikalliolle Maamme-laulua laulaen, ja kipusimme ylös kallion päälle. Mahdoimme olla näky niille juhannuksenviettäjille, jotka olivat heränneet jo yöuniltaan.

Kesäteatterista on tullut niin olennainen osa Krapin kesää, että on vaikea ajatella enää elämää ilman sitä. Kesäteatteri elää nyt uutta kukoistuskauttaan, ja se välittyy koko tilalle. Onhan kesäarki Krapilla kieltämättä toisenlainen kuin muina vuodenaikoina: ilta toisensa jälkeen pihan täyttää muutamaksi tunniksi pari-kolme sataa ihmistä.

Joskus, kun kävelen teatterivieraiden aikana Krapin pihapiirissä, katselen paikalle saapuneita ihmisiä kauniissa juhlamekoissaan ja vaatteissaan, ja seuraan heidän iloisia ilmeitään, mietin, että taidamme me sittenkin tehdä täällä jotain oikein. Työmme saa niissä hetkissä merkityksensä.

Juhani Ahosta sanottiin, että siinä on mies jolle matka on määränpäätä tärkeämpää, taidan ymmärtää mitä sillä tarkoitettiin.

Talonpoika