Kuullaan, kokataan ja nautitaan

Kokkaajat toivotetaan tervetulleiksi Hellan drinkillä, ja maljaa nostetaan hyvälle ruoalle. Varsinainen ohjelma alkaa ruokien ja raaka-aineiden esittelyllä ja työtehtävien jaolla. Kokki käy läpi eri työvaiheet ja kertoo parhaat niksit. Töihin päästään käsiksi kaikille jaettavien reseptien avulla. Koska hyvän ruoan ja viinin liitto on erottamaton, kokkausviini kuuluu asiaan.

Kokkaus kestää pari tuntia, minkä jälkeen siirrytään pöytään nauttimaan työn tuloksista. Ruokailun yhteydessä keskustellaan aterialle valituista viineistä, ja pöydässä tarinat kulkevat makujen maailmassa.

Illan päätteeksi kokkaajille jaetaan reseptit ja kokkausvinkit mukaan otettaviksi.

Aina ei pidä itse kokata.
Aterian ohjelmakeittiö Hellassa voi alusta loppuun valmistaa myös Krapin kokki. Vieraat pääsevät seuraamaan kokkausta ja jututtamaan kokkia. Tarjoilija, Hellan henki, kertoo aterian viineistä ja huolehtii illallisen kulusta.   

Valittavana ovat samat ateriakokonaisuudet kuin kokkauksessakin; Ateria valmistetaan 12-20 henkilölle. Jotta illallinen sujuu miellyttävästi, suosittelemme, että koko seurue valitsee saman menun.