Slide

Tarina

Krapi, kuten aina

”Muistan, kuinka Mankeliaitan päädyssä oli suuri vellikello. Se soi, kun oli ruoan aika. Istuin keittiön rappusilla, ja katselin, kuinka tilan väki saapui päärakennukseen eri suunnista kuin muurahaiset pitkin omia polkujaan: mankeliaitasta, navetasta, sikalasta, palvaamosta, kesäisin heinäpellolta asti.

Yhteisen ruokapöydän äärellä käsiteltiin niin päivän tärkeimmät ja ajankohtaisimmat asiat kuin henkilökohtaiset kuulumisetkin. Ruoan äärellä kaikki olivat hetken yhtä suurta perhettä, jonka jälkeen jokainen jatkoi takaisin omiin askareihinsa.

Krapi loi reilut sata vuotta sitten puitteet kaupungistuvien suomalaisten hengähdyshetkille tarjoamalla huolenpitoa ja kokonaisvaltaisia elämyksiä. Krapilla viljeltiin maata ja pidettiin yllä maataloutta, tehtiin ruokaa oman tilan aineksista ja pidettiin hyvää huolta tilalle saapuvista vieraista.

Vuodet ja vuosikymmenet ovat vaihtuneet, mutta mikään ei ole muuttunut. Krapin ydin on yhä edelleen sama. Se asuu ihmisten kohtaamisissa, jotka nivoutuvat yhteen suomalaisen pitopöydän ja tarinoiden äärellä.

Kuvittele mielessäsi uunituore ruisleipä, joka on tehty Krapin tilan alkuperäisen juureen vuodelta 1911.  Haistele ruisleipää ja tunnustele mielessäsi, miltä lähipellon aineksista valmistettu lämmin leipä maistuu. Seuraa voin sulamista, ja mieti, millaisen tarinan sinä haluaisit seuraavaksi ruokapöydän äärellä kuulla tai kertoa.

Se kaikki on yhä tänään mahdollista, kun tilan rakennukset täyttyvät vierailla, jotka kokoontuvat päärakennuksessa tarjottavan pitopöydän ja tarinoiden äärelle.

Krapin arki on aito, suomalainen, huolehtiva ja yhteisöllinen.
Sellainen, millaisena minä Krapin muistan niin kauan kuin se on ollut olemassa.”

Pekka Holma
talonpoika

Pitopöydän tarina

Pitopöydästä nousee aidon syömisen renessanssi

Moderni pitopöytä on kuin peltojen, metsien ja vesistöjen Suomi yhdellä – tai usealla! – valloittavalla aterialla. Pöydän jalat seisovat tukevasti perinteen peruskivellä ja laadukas ruokavalikoima kurkottaa kohti tulevaa. Pitopöytä on parasta Suomea.

Krapihovin pitopöytä tarjoaa kauden makuja autenttisessa maalaistaloympäristössä pääkaupungin kupeessa. Juhlien runsas pitopöytä on vahvasti tätä päivää: vapaus valita ja lupa koota lautaselle parasta Suomea. Katettuna vieraita varten on ajatuksella valittuja ja valmistettuja makupaloja, joiden kautta suomalaisten pientilojen raaka-aineet kohtaavat mielen ja kielen.

Täällä kasvaneille modernin pitopöydän tutut makumuistot sekä kertautuvat että sulautuvat vastustamattomasti uusiksi ja yllättäviksi tuttavuuksiksi. Ulkomaalaisen ruokavieraan tarttuessa haarukkaansa se kuljettaa hänet eläytymään Suomen arktiseen luontoon ja nykyaikaiseen vastuulliseen ruokaosaamiseen.

Ruoka virittää aistit vastaanottavaisiksi nauttimaan. Krapissa näkö, tunto ja tuoksu ovat linjassa makujen kanssa: ne luovat aidon elämyksen maatilan ja luonnon parhaista antimista autenttisessa ja vieraanvaraisessa miljöössä.

Puolen vuosisadan pidot

Krapin pitopöydän tarina täyttää jo 50 vuotta. Se alkoi kesälounaista vuonna 1968 ja ravintola Krapihovi perustettiin samalle osaamiselle vuonna 1973. Talon isäntä Pekka Holma pitää selvänä, että hyvästä on varaa aina parantaa.

-Oli aika aloittaa pitopöydän renessanssi. Pitopöytä on ihan muuta kuin linjasto tai tavallinen seisova pöytä. Pitopöydässä on aina pientä juhlan tuntua. Se ilmentää suomalaisen ruokakulttuurin keittiötaikaa tässä hetkessä, yhdessä syöden, Pekka sanoo.

Raaka-aineet ovat aina Suomesta, useimmiten pientiloilta. Kuten pitoperinteeseen kuuluun, ruuan alkuperä on tiedossa ja henkilökunta osaa siitä avoimesti kertoa.


Vuodenajan ytimeen

Suomessa pitoja on järjestetty useimmin kesällä ja syksyllä, jolloin riitti satoa käytettäväksi. Hyvin suunnitellen sekä kellaria ja savustamoa hyödyntäen Krapin pitopöytä laajenee viiden vuodenajan mittaiseksi matkaksi, jossa vuorollaan maistuvat talvi, kevät, kesä, syksy ja joulu.

Talvi aloitetaan Krapihovissa perinteisesti blineillä. Kymmenellä valurautapannulla voissa paistetut muhkeat blinit ihanine kasvis- ja mätihöysteineen voi kruunata aidolla kaviaarilla lisämaksusta. Maaliskuun lopulla siirrytään ihastelemaan kevättä, kesäkuussa kesän valoa ja elokuussa syksyistä sadonkorjuuta. Joulun makupaletti pääsee valloilleen marraskuussa.

Läpi Suomessa syödyn historian pitopöytään on koottu aina oman ajan herkullisimpia ja näyttävimpiä ruokalajeja. Niin nytkin! Ruokailija räätälöi ateriaansa niin kasvispitoiseksi kuin kulloin haluaa, ottaa kalaa ja siemeniä hyvien rasvojen vuoksi tai pelkästään niiden hyvän maun tähden. Valikoitujen alkupalojen rinnalle voi nostella myös erilaisia lihoja ja makkaroita, joiden raaka-aineet Krapissa tulevat tarkoin valituilta, eettisesti toimivilta pientiloilta tai suoraan metsästä riistana.

Perinteen mukaan pidot päättyivät ulosheittoteehen, jonka ilmestyessä tarjolle oli vieraiden ymmärrettävä lähteä. Krapissakin täyteläistä teetä ja kahvia on tarjolla vaihtuvien jälkiruokien rinnalla, mutta sitä voi nauttia omassa tahdissaan ja juuri haluamassaan kohtaa ateriaa!

Juomat kohottavat ateriaa

Krapin ravintolajohtaja Heli Lindrothin pohtii juomia jotka kohottavat pitopöydän makuja. Talven blinien rinnalla Heli tarttuu ehdottomasti ryhdikkääseen valkoviiniin.

Hän miettii myös aidon, suomalaisen siiderin toimivuutta ruokasiiderin tehtävässä ja päättää kokeilla sen tarjoamista vaihtoehtona. Kevyt tai alkoholiton siideri tai olut sopii hyvin myös lounaalla nautittavaksi. Alkoholittomista ruokajuomista Krapissa löytyy myös aina itsetehtyä kotikaljaa ja erilaisia vesiä.

Kunkin vuodenajan pitopöydälle kootaan oma juomasuositusten lista, josta pöytäseurueen kesken jakamalla voi maistella ja vertailla muutamankin pullon antimia pitoruokien kumppanina. Moderni pitopöytä juomineen sekä haastaa ruokailijan kokeilemaan uutta että antaa mahdollisuuden noudattaa omia, hyväksi havaittuja yhdistelmiä.

Avaa mieli pienelle juhlalle

Pieni juhla pääsee pilkistämään esiin arkisen aherruksen keskellä, kun astuu pitopöydän ääreen ja humahtaa hetkeksi toiseen, seesteisen mausteiseen ja harkitun käsintehtyyn maailmaan, kuin Ihmemaan Liisa kaninkoloon.

Lounalla ja illallisella pitopöytä täyttää niin vatsaa kuin kulttuurinnälkää. Makujen runsaudensarvesta voi ammentaa myös alkuruuaksi, ja poimia pääruuan ruokalistalta. Ruokalista tarjoaa lisää pääruuan liha-, kala- ja kasvisvaihtoehtoja juomasuosituksineen.

Lähtiessä pientä juhlaa voi mielessään vielä jatkaa valitsemalla ravintolan myymäläkulmauksesta mukaansa esimerkiksi juuri sitä herkullista talon omaa päärynä-saksanpähkinähilloa tai pontevaa sinappia.

Intohimo

Jokaiseen makuun koko sydän

Krapihovi Oy on perheyritys jonka juuret johtavat aina vuosisadan alkuun. Klas Holma osti Krapin tilan Holman sukuun vuonna 1911.
Siitä alkoi Krapin tilan kehitystyö lypsykarjatilaksi ja
vuodesta 1973 alkaen hotelli- ja ravintolayritykseksi.
Läpi vuosikymmenien työn kantavana voimana on ollut
intohimo suomalaiseen ruokaan alkutuotannosta päivällispöytään. Työ on tuottanut hedelmää ja mahdollistanut perinteen kuljettamisen ajassa.


Reseptivihkossa tarina on tallessa

Nuorena poikana luin lehdestä äitini haastattelun. Mieleeni painui lähtemättömästi Salmen, Krapin emännän vastaus toimittajan lempiruokakysymykseen. ”Kaikki hyvin tehty ruoka on lempiruokaani”. Vastaus oli mielenkiintoinen ja kiehtova, mielestäni erinomainen. Myöhemmin ajatuksen sisältämään filosofiaan on ollut helppo yhtyä. Ajatus kertoo hienolla tavalla ruoan arvostuksesta, kokkaamisen haasteiden ymmärryksestä ja intohimosta hyvään ruokaan. Hyvä ruoka ei ole vain vatsan täytettä, jokainen suupala pitää sisällään arvokkaan kiehtovan tarinan. Päivällispöytään katetaan herkkua, huolenpitoa ja välittämistä, jokaiseen makuun laitetaan koko sydän. Näin on Krapilla tehty aina, ruokapöytään on istuuduttu enemmän kuin syömään.

Krapin historia on maatalon ja yrittämisen historiaa, talonväen historiaa. Monien vaiheiden ja käänteiden tarinaa. Paljon on tehty, monessa on oltu mukana. On uskallettu innostua ja ryhtyä toimeen. Haluttu katsoa eteenpäin ja nähdä huominen täynnä uusia mahdollisuuksia. Tekeminen on usein ollut tavoitetta tärkeämpää. Puuhaan on käyty heittäytyen, aina joukolla, koko talo askareissa.

Krapin 105 vuoteen mahtuu kuusi sukupolvea, lukematon joukko talonväkeä, karjaa ja vieraita. Perinnettä on kuljetettu ajassa. Jokainen sukupolvi on jättänyt oman vahvan jälkensä talon historiaan.

Yhteinen ruokapöytä on aina katettu intohimolla, siihen on istuuduttu nauttimaan, tarinoimaan ja välittämään nyt jo vuosisadasta toiseen.

Pekka Holma
talonpoika

Krapi 100-vuotta, Hulttion tarina

Hulttion tarina

”Matti, Krapin isäntä, oli kova ideoimaan ja rakentelemaan kaiken moisia työkoneita ja vempeleitä. Moni ratkaisu piti itse kehittää ja soveltaa käytäntöön, valmiit eivät innostaneet tai olleet hänen mielestään tarpeeksi hyviä.

Krapilla oli 1960-luvulla paikkakunnan isoimmat sokerijuurikasviljelmät.  Matti totesi valmiiden juurikkaannostokoneiden olevan liian hitaita tehokkaaseen työskentelyyn. Niinpä hän alkoi eräänä talvena kehittelemään omaa konetta joka nostaisi  juurikkaita yhtäaikaisesti kahdesta rivistä… olisi siis tuplasti nopeampi kuin kaupan koneet.  Härvelin toteutukseen hän löysi pellepeloton ystävän läheiseltä konepajalta. Pitkin talvea, kevättä ja kesää hän vietti aikaa pajalla rakentaen laitetta. Talon työt jäivät ajoittain vähemmälle huomiolle, keksijän veri veti pajalle. Monesti siellä kului aikaa yömyöhään ja kotiin tulo venyi.

Salme talon emäntä, Matin vaimo ei aina katsonut hyvällä tätä mahdotonta innostusta. Muutamissa ripityksissä hänet tuomittiin jopa hulttioksi.  Matti ei tästä ollut pahoillaan. Huumorimiehenä hän antoi takaisin samalla mitalla ja piti koneelle ristiäiset. Koneen saapuessa pajalta Krapille sen kylkeen oli isoin punaisin kirjaimin kirjoitettu HULTTIO. Nimi olikin enne, sillä syksy oli erittäin sateinen ja pellot upottavia. Koneesta oli tullut niin iso ja raskas, että se upposi ja juuttui savisille pelloille tuon tuostakin. Hulttion tarina päättyi sikalan taakse jo samana syksynä. Siellä se ruostui puhki vuosien ajan ollen pikkupoikien oiva leikkipaikka ja ihmetyksen aihe… mikä ihmeen ”Hulttio”

Syksyllä 2011 tuli kuluneeksi 100 vuotta siitä kun Matin isoisä osti Krapin Holman sukuun. Tasaluvun kunniaksi kirjoitettiin kirja, kerättiin tarinoita ja pidettiin juhlat. Juhliin kehiteltiin Krapin oma drinkki. Hulttion tarina tuntui oman drinkin arvoiselta ja nimikin oli kuin luotu terävälle paukulle. Matti tykkäsi juoda lonkeroa. Heinäpellolta tai navettatöistä oli kätevää  kuumana kesäpäivänä poiketa ravintolan keittiörappusille yhdelle lonkerolle. Idea oli valmis… hulttio niminen talon lonkero. Omenamehu oman tarhan omenoista ja siinä se oli, Krapin 100-vuotisdrinkki. Reseptivihkossa tarina on tallessa.