Slide

Krapin Tarina

Luo oma tilaisuutesi

kohtaamisia.krapi.fi

Krapin tarina

”Muistan, kuinka Mankeliaitan päädyssä oli suuri vellikello. Se soi, kun oli ruoan aika. Istuin keittiön rappusilla, ja katselin, kuinka tilan väki saapui päärakennukseen eri suunnista kuin muurahaiset pitkin omia polkujaan: mankeliaitasta, navetasta, sikalasta, palvaamosta, kesäisin heinäpellolta asti.

Yhteisen ruokapöydän äärellä käsiteltiin niin päivän tärkeimmät ja ajankohtaisimmat asiat kuin henkilökohtaiset kuulumisetkin. Ruoan äärellä kaikki olivat hetken yhtä suurta perhettä, jonka jälkeen jokainen jatkoi takaisin omiin askareihinsa.

Krapi loi reilut sata vuotta sitten puitteet kaupungistuvien suomalaisten hengähdyshetkille tarjoamalla huolenpitoa ja kokonaisvaltaisia elämyksiä. Krapilla viljeltiin maata ja pidettiin yllä maataloutta, tehtiin ruokaa oman tilan aineksista ja pidettiin hyvää huolta tilalle saapuvista vieraista.

Vuodet ja vuosikymmenet ovat vaihtuneet, mutta mikään ei ole muuttunut. Krapin ydin on yhä edelleen sama. Se asuu ihmisten kohtaamisissa, jotka nivoutuvat yhteen suomalaisen pitopöydän ja tarinoiden äärellä.

Kuvittele mielessäsi uunituore ruisleipä, joka on tehty Krapin tilan alkuperäisen juureen vuodelta 1911.  Haistele ruisleipää ja tunnustele mielessäsi, miltä lähipellon aineksista valmistettu lämmin leipä maistuu. Seuraa voin sulamista, ja mieti, millaisen tarinan sinä haluaisit seuraavaksi ruokapöydän äärellä kuulla tai kertoa.

Se kaikki on yhä tänään mahdollista, kun tilan rakennukset täyttyvät vierailla, jotka kokoontuvat päärakennuksessa tarjottavan pitopöydän ja tarinoiden äärelle.

Krapin arki on aito, suomalainen, huolehtiva ja yhteisöllinen.
Sellainen, millaisena minä Krapin muistan niin kauan kuin se on ollut olemassa.”

Pekka Holma
talonpoika

Pitopöydän tarina

Pitopöydästä nousee aidon syömisen renessanssi

Moderni pitopöytä on kuin peltojen, metsien ja vesistöjen Suomi yhdellä – tai usealla! – valloittavalla aterialla. Pöydän jalat seisovat tukevasti perinteen peruskivellä ja laadukas ruokavalikoima kurkottaa kohti tulevaa. Pitopöytä on parasta Suomea.

Krapihovin pitopöytä tarjoaa kauden makuja autenttisessa maalaistaloympäristössä pääkaupungin kupeessa. Juhlien runsas pitopöytä on vahvasti tätä päivää: vapaus valita ja lupa koota lautaselle parasta Suomea. Katettuna vieraita varten on ajatuksella valittuja ja valmistettuja makupaloja, joiden kautta suomalaisten pientilojen raaka-aineet kohtaavat mielen ja kielen.

Täällä kasvaneille modernin pitopöydän tutut makumuistot sekä kertautuvat että sulautuvat vastustamattomasti uusiksi ja yllättäviksi tuttavuuksiksi. Ulkomaalaisen ruokavieraan tarttuessa haarukkaansa se kuljettaa hänet eläytymään Suomen arktiseen luontoon ja nykyaikaiseen vastuulliseen ruokaosaamiseen.

Ruoka virittää aistit vastaanottavaisiksi nauttimaan. Krapissa näkö, tunto ja tuoksu ovat linjassa makujen kanssa: ne luovat aidon elämyksen maatilan ja luonnon parhaista antimista autenttisessa ja vieraanvaraisessa miljöössä.

Puolen vuosisadan pidot

Krapin pitopöydän tarina täyttää jo 50 vuotta. Se alkoi kesälounaista vuonna 1968 ja ravintola Krapihovi perustettiin samalle osaamiselle vuonna 1973. Talon isäntä Pekka Holma pitää selvänä, että hyvästä on varaa aina parantaa.

-Oli aika aloittaa pitopöydän renessanssi. Pitopöytä on ihan muuta kuin linjasto tai tavallinen seisova pöytä. Pitopöydässä on aina pientä juhlan tuntua. Se ilmentää suomalaisen ruokakulttuurin keittiötaikaa tässä hetkessä, yhdessä syöden, Pekka sanoo.

Raaka-aineet ovat aina Suomesta, useimmiten pientiloilta. Kuten pitoperinteeseen kuuluun, ruuan alkuperä on tiedossa ja henkilökunta osaa siitä avoimesti kertoa.


Vuodenajan ytimeen

Suomessa pitoja on järjestetty useimmin kesällä ja syksyllä, jolloin riitti satoa käytettäväksi. Hyvin suunnitellen sekä kellaria ja savustamoa hyödyntäen Krapin pitopöytä laajenee viiden vuodenajan mittaiseksi matkaksi, jossa vuorollaan maistuvat talvi, kevät, kesä, syksy ja joulu.

Talvi aloitetaan Krapihovissa perinteisesti blineillä. Kymmenellä valurautapannulla voissa paistetut muhkeat blinit ihanine kasvis- ja mätihöysteineen voi kruunata aidolla kaviaarilla lisämaksusta. Maaliskuun lopulla siirrytään ihastelemaan kevättä, kesäkuussa kesän valoa ja elokuussa syksyistä sadonkorjuuta. Joulun makupaletti pääsee valloilleen marraskuussa.

Läpi Suomessa syödyn historian pitopöytään on koottu aina oman ajan herkullisimpia ja näyttävimpiä ruokalajeja. Niin nytkin! Ruokailija räätälöi ateriaansa niin kasvispitoiseksi kuin kulloin haluaa, ottaa kalaa ja siemeniä hyvien rasvojen vuoksi tai pelkästään niiden hyvän maun tähden. Valikoitujen alkupalojen rinnalle voi nostella myös erilaisia lihoja ja makkaroita, joiden raaka-aineet Krapissa tulevat tarkoin valituilta, eettisesti toimivilta pientiloilta tai suoraan metsästä riistana.

Perinteen mukaan pidot päättyivät ulosheittoteehen, jonka ilmestyessä tarjolle oli vieraiden ymmärrettävä lähteä. Krapissakin täyteläistä teetä ja kahvia on tarjolla vaihtuvien jälkiruokien rinnalla, mutta sitä voi nauttia omassa tahdissaan ja juuri haluamassaan kohtaa ateriaa!

Juomat kohottavat ateriaa

Krapin ravintolajohtaja Heli Lindrothin pohtii juomia jotka kohottavat pitopöydän makuja. Talven blinien rinnalla Heli tarttuu ehdottomasti ryhdikkääseen valkoviiniin.

Hän miettii myös aidon, suomalaisen siiderin toimivuutta ruokasiiderin tehtävässä ja päättää kokeilla sen tarjoamista vaihtoehtona. Kevyt tai alkoholiton siideri tai olut sopii hyvin myös lounaalla nautittavaksi. Alkoholittomista ruokajuomista Krapissa löytyy myös aina itsetehtyä kotikaljaa ja erilaisia vesiä.

Kunkin vuodenajan pitopöydälle kootaan oma juomasuositusten lista, josta pöytäseurueen kesken jakamalla voi maistella ja vertailla muutamankin pullon antimia pitoruokien kumppanina. Moderni pitopöytä juomineen sekä haastaa ruokailijan kokeilemaan uutta että antaa mahdollisuuden noudattaa omia, hyväksi havaittuja yhdistelmiä.

Avaa mieli pienelle juhlalle

Pieni juhla pääsee pilkistämään esiin arkisen aherruksen keskellä, kun astuu pitopöydän ääreen ja humahtaa hetkeksi toiseen, seesteisen mausteiseen ja harkitun käsintehtyyn maailmaan, kuin Ihmemaan Liisa kaninkoloon.

Lounalla ja illallisella pitopöytä täyttää niin vatsaa kuin kulttuurinnälkää. Makujen runsaudensarvesta voi ammentaa myös alkuruuaksi, ja poimia pääruuan ruokalistalta. Ruokalista tarjoaa lisää pääruuan liha-, kala- ja kasvisvaihtoehtoja juomasuosituksineen.

Lähtiessä pientä juhlaa voi mielessään vielä jatkaa valitsemalla ravintolan myymäläkulmauksesta mukaansa esimerkiksi juuri sitä herkullista talon omaa päärynä-saksanpähkinähilloa tai pontevaa sinappia.

Krapihovi 50 vuotta. Krapihovin perustajan, Salme Holman kertomaa

Salme Holma, Krapihovin perustaja, kertoo yritysidean synnystä, ravintolan perustamisesta ja sen alkutaipaleesta seuraavaa:

”Opiskelin Helsingin maa- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa. Jossain vaiheessa opiskelua tulin kotitalousharjoittelijaksi Krapiin. Sinä kesänä täällä oli paljon harjoittelijoita eri puolelta Suomea.
Minun kohtalokseni koitui talon poika. Rakastuin Mattiin, ja se oli menoa.

Olin aina haaveillut omasta ravintolasta. Krapin emännillä oli perinteisesti ollut kesävieraita. En kuitenkaan ole niin sosiaalinen, että jaksaisin istua ja seurustella vieraiden kanssa päivätolkulla. Päätin kokeilla sunnuntailounaita. Juhannuksena 1968 laitettiin ilmoitus pitopöydästä Uuteen-Suomeen. Siinä me sitten harjoittelijoiden kanssa istuimme talon terassilla ja jännitimme, mahtaako kukaan tulla. Ensimmäisenä sunnuntaina tuli nelisenkymmentä vierasta. Ei yhtään hullummin yhdellä lehti-ilmoituksella.

Viisi vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1973 olimme matkalla käsivarren lappiin hiihtovaellukselle. Minulla oli mielessäni Krapia koskevia isoja muutoksia. Siat haisivat ja lehmät kuljeksivat pitkin teitä, eivätkä pelkät sunnuntailounaat enää mielestäni riittäneet. Ehdotin Matille, että sikala muutettaisiin uudeksi päärakennukseksi, meille kodiksi. Vanhan talon alakerran voisi näin ottaa kokonaan ravintolakäyttöön.

Me olimme Matin kanssa hyvä tiimi. Teimme kaiken juuri niin kuin itse halusimme. Emme katsoneet mallia muista. Matista olisi tullut hyvä arkkitehti. Hän tuki minua kaikissa ideoissa ja ryhtyi heti käytännön toimiin, kun oli kysymys suunnittelusta ja rakentamisesta.

Juhannuksena 1973 avattiin ravintola Krapihovi. Toiminta lähti käyntiin pikkuhiljaa. Se oli luovaa ja innostavaa aikaa. Ravintolan ohella jatkoimme myös maataloutta. Lehmät lähtivät Krapilta vasta 1980- luvun alkupuolella viimeinen keväällä 1984. Se oli niin kova paikka, että putosin polvilleni.

Kun Krapin pitopöydän tarina alkoi vuonna 1968 ei puhuttu lähiruoasta, sellaista termiä ei edes tunnettu. Meillä Krapissa tarjottiin kuitenkin oman tilan antimista tehtyä suomalaista pitoruokaa ja paljon vihanneksia. Tunnelma oli aina leppoisa. Asiakkaat olivat meille enemmän vieraita kuin asiakkaita.

Jalostimme talon reseptivihkojen reseptejä ravintolatarjontaan sopiviksi ja loimme omia.
Alusta asti suomalainen pitopöytä oli toiminnan ja tarjonnan sydän. Sellaisena se on säilynyt 50 vuotta, läpi kaikkien vuosien ja haasteiden. Nyt sitä voi jo kutsua ikoniseksi. ”

Salme Holma
Krapin emäntä ja Ravintola Krapihovin perustaja

Intohimo

Jokaiseen makuun koko sydän

Krapihovi Oy on perheyritys jonka juuret johtavat aina vuosisadan alkuun. Klas Holma osti Krapin tilan Holman sukuun vuonna 1911.
Siitä alkoi Krapin tilan kehitystyö lypsykarjatilaksi ja
vuodesta 1973 alkaen hotelli- ja ravintolayritykseksi.
Läpi vuosikymmenien työn kantavana voimana on ollut
intohimo suomalaiseen ruokaan alkutuotannosta päivällispöytään. Työ on tuottanut hedelmää ja mahdollistanut perinteen kuljettamisen ajassa.


Reseptivihkossa tarina on tallessa

Nuorena poikana luin lehdestä äitini haastattelun. Mieleeni painui lähtemättömästi Salmen, Krapin emännän vastaus toimittajan lempiruokakysymykseen. ”Kaikki hyvin tehty ruoka on lempiruokaani”. Vastaus oli mielenkiintoinen ja kiehtova, mielestäni erinomainen. Myöhemmin ajatuksen sisältämään filosofiaan on ollut helppo yhtyä. Ajatus kertoo hienolla tavalla ruoan arvostuksesta, kokkaamisen haasteiden ymmärryksestä ja intohimosta hyvään ruokaan. Hyvä ruoka ei ole vain vatsan täytettä, jokainen suupala pitää sisällään arvokkaan kiehtovan tarinan. Päivällispöytään katetaan herkkua, huolenpitoa ja välittämistä, jokaiseen makuun laitetaan koko sydän. Näin on Krapilla tehty aina, ruokapöytään on istuuduttu enemmän kuin syömään.

Krapin historia on maatalon ja yrittämisen historiaa, talonväen historiaa. Monien vaiheiden ja käänteiden tarinaa. Paljon on tehty, monessa on oltu mukana. On uskallettu innostua ja ryhtyä toimeen. Haluttu katsoa eteenpäin ja nähdä huominen täynnä uusia mahdollisuuksia. Tekeminen on usein ollut tavoitetta tärkeämpää. Puuhaan on käyty heittäytyen, aina joukolla, koko talo askareissa.

Krapin 105 vuoteen mahtuu kuusi sukupolvea, lukematon joukko talonväkeä, karjaa ja vieraita. Perinnettä on kuljetettu ajassa. Jokainen sukupolvi on jättänyt oman vahvan jälkensä talon historiaan.

Yhteinen ruokapöytä on aina katettu intohimolla, siihen on istuuduttu nauttimaan, tarinoimaan ja välittämään nyt jo vuosisadasta toiseen.

Pekka Holma
talonpoika

Krapi 100 vuotta. Hulttion tarina

Hulttion tarina

”Matti, Krapin isäntä, oli kova ideoimaan ja rakentelemaan kaiken moisia työkoneita ja vempeleitä. Moni ratkaisu piti itse kehittää ja soveltaa käytäntöön, valmiit eivät innostaneet tai olleet hänen mielestään tarpeeksi hyviä.

Krapilla oli 1960-luvulla paikkakunnan isoimmat sokerijuurikasviljelmät.  Matti totesi valmiiden juurikkaannostokoneiden olevan liian hitaita tehokkaaseen työskentelyyn. Niinpä hän alkoi eräänä talvena kehittelemään omaa konetta joka nostaisi  juurikkaita yhtäaikaisesti kahdesta rivistä… olisi siis tuplasti nopeampi kuin kaupan koneet.  Härvelin toteutukseen hän löysi pellepeloton ystävän läheiseltä konepajalta. Pitkin talvea, kevättä ja kesää hän vietti aikaa pajalla rakentaen laitetta. Talon työt jäivät ajoittain vähemmälle huomiolle, keksijän veri veti pajalle. Monesti siellä kului aikaa yömyöhään ja kotiin tulo venyi.

Salme talon emäntä, Matin vaimo ei aina katsonut hyvällä tätä mahdotonta innostusta. Muutamissa ripityksissä hänet tuomittiin jopa hulttioksi.  Matti ei tästä ollut pahoillaan. Huumorimiehenä hän antoi takaisin samalla mitalla ja piti koneelle ristiäiset. Koneen saapuessa pajalta Krapille sen kylkeen oli isoin punaisin kirjaimin kirjoitettu HULTTIO. Nimi olikin enne, sillä syksy oli erittäin sateinen ja pellot upottavia. Koneesta oli tullut niin iso ja raskas, että se upposi ja juuttui savisille pelloille tuon tuostakin. Hulttion tarina päättyi sikalan taakse jo samana syksynä. Siellä se ruostui puhki vuosien ajan ollen pikkupoikien oiva leikkipaikka ja ihmetyksen aihe… mikä ihmeen ”Hulttio”

Syksyllä 2011 tuli kuluneeksi 100 vuotta siitä kun Matin isoisä osti Krapin Holman sukuun. Tasaluvun kunniaksi kirjoitettiin kirja, kerättiin tarinoita ja pidettiin juhlat. Juhliin kehiteltiin Krapin oma drinkki. Hulttion tarina tuntui oman drinkin arvoiselta ja nimikin oli kuin luotu terävälle paukulle. Matti tykkäsi juoda lonkeroa. Heinäpellolta tai navettatöistä oli kätevää  kuumana kesäpäivänä poiketa ravintolan keittiörappusille yhdelle lonkerolle. Idea oli valmis… hulttio niminen talon lonkero. Omenamehu oman tarhan omenoista ja siinä se oli, Krapin 100-vuotisdrinkki. Reseptivihkossa tarina on tallessa.

Onnelan neidin tarina

Onnelan neidin tarina

Johanna Sofia Björklund ( s. 1880) sai Onnelan tilan lahjaksi vanhemmiltaan täyttäessään 25 vuotta vuonna 1905. Hänen isänsä oli entinen halkokauppias, Gothard Björklund.

Johanna Sofia toimi hovinaisena Pietarin hovissa ja ryhtyi nuorena venäläisen upseerin Paul Nikolajevitshin Shabelskin rakastajattareksi. Shabelski oli suunnattoman rikas mies. Hän oli jo solminut avioliiton venäläisen ylimysperheen tyttären kanssa ja heillä oli ainakin kaksi poikaa.

Johanna Sofia ja Shabelski viettivät kesiään Onnelassa vuodesta 1906 lähtien.

Pietarista tuodut puutarhurit istuttivat Onnelan pihalle eksoottisia kasveja, rakensivat keinotekoisen puron, vesiputouksen sekä suihkulähteen. Elämä oli kesäisin ylellistä ja juhlat loisteliaita. Talvisin Johanna Sofia toimi Shabelskin lasten kotiopettajattarena Pietarissa ja Onnela nukkui Ruususen unta.

Vallankumouksen puhjettua 1917 Johanna Sofia ja Shabelski pakenivat Pietarista Onnelaan. Paikalle ilmaantui myös Shabelskin vaimo Anastasja Shabelskaja. Ylpeä rouva oli jo kauan tiennyt Shabelskin ja Johanna Sofian suhteesta, mutta hänen oli ollut pakko sietää asia. Lopulta rouva lähetettiin Pariisiin, jossa hänen ja Shabelskin yhteinen poika jo asui.

Vallankumouksen jälkeiset vuodet olivat Onnelassa kurjuuden aikaa, elettiin kädestä suuhun. Korut ja arvoesineet myytiin, aikaa kulutettiin pelikorttien parissa.

Köyhyyden ahdistaessa Johanna Sofia perusti Onnelaan 1920- luvulla täysihoitolan opiskelijoille, valtion miehille ja taiteilijoille. Tuusulan Rantatielle oli vuosisadan alussa muodostunut mielenkiintoinen seurakunta, johon kuului taiteilijoita, kuten säveltäjämestari Jean Sibelius, taidemaalarit Pekka Halonen, Venny Soldan-Brofeldt ja Eero Järnefelt sekä kirjailijat Juhani Aho ja Eino Leino, joka asui Onnelassa vuosina 1923–24. Johanna Sofia perusti Rantatien varrella olevaan huvimajaan kioskin, josta myytiin kahvia, pullaa ja tupakkaa sekä jopa pirtua kieltolaista huolimatta.

Myöhemmin 1930-luvulla Johanna Sofia rakastui kirjailija Unto Karriin. Taikauskoinen Johanna teetti lemmennostatustaikoja Karrille. Shabelski sai suhteen selville. Ennen joulua 1935 vietettiin Onnelassa riehakkaita juhlia. Eräiden juhlien jälkeisenä aamuna Shabelski löydettiin kuolleena; tämän ajateltiin johtuneen mustasukkaisuuden aiheuttamasta sydänkohtauksesta, mutta myös Johanna Sofian osuudesta Shabelskin kuolemaan puhuttiin.

Myöhemmin Karri oli kertonut, että tämän jälkeen Johanna Sofia muuttui täysin. Hän pukeutui mustiin ja luki yöt venäläistä raamattua. Hän joutui pian tämän jälkeen Kellokosken mielisairaalaan, jossa hän kuoli 10. syyskuuta 1936.

Sodan aika

Johanna Sofia oli määrännyt testamentissaan Onnelan tilan Shabelskille. Shabelskin perilliset myivät Onnelan 5.1.1937 Näkövammaisten Loma ry:lle. Sodan aikana valtio käytti Onnelaa väliaikaisena sotilasmajoituspaikkana. Onnelassa pysyttiin silloinkin kehityksen kärjessä. Tuusulassa toimi kymmeniä matemaatikkoja ja kielimiehiä radisteina ja tiedustelijoina. He perehtyivät salakielien saloihin, ja olivat naamioituneet mm haavoittuneiksi sotilaiksi. He muodostivat Suomen radiotiedustelun parhaimmiston. Onnelasta kehitettiinkin aktiivisesti ja lähetettiin langattoman Kyynel-radion ensimmäinen onnistunut lähetys 28.6.1940 Tuusulanjärven yli Ruskelan tilalle. Tätä langatonta radiota käytettiin myöhemmin vaativissa kaukopartiotehtävissä vihollisen linjojen takana, ja pelastettiin näin monen suomalaisen henki. Tehokkaalla tiedustelutoiminnalla Tuusulan alueella saatiin myös kiinni toistakymmentä venäläistä desanttia, jotka oli tuotu lentokoneilla Suomeen vakoilu- ja tuhoamistehtäviin. (lähde Keski-Uusimaa 5.12.2013). Sodan jälkeen Onnelaan sijoitettiin jonkin aikaa karjalaisia evakkoperheitä.

Sodan jälkeen Onnela toimi näkövammaisten lomakotina, ja myöhemmin kuntoutuslaitoksena sekä näkövammaisten opaskoirien koulutuskurssien pitopaikkana.

Onnela tänään

Onnelan aikaisempi omistaja, Sokeain Ystävät ry peruskorjautti vuoden 2009 aikana ja jälkeen alueen rakennukset. Palvelutarjontaa monipuolistettiin tarjoamaan yrityksille ja yhteisöille laadukkaita kokous-, majoitus- ja ravintolapalveluita hyödyntäen Onnelan alueen isoa, luonnonkaunista tonttia sekä Tuusulanjärveä.

Vuonna 2020 Krapi ja Onnela yhdistyivät ja uusi aika alkoi

Yhdistymisen myötä Krapi ja Onnelan alue saavuttivat täyden loistonsa ja syntyi täysin uudenlainen palvelukokonaisuus Tuusulanjärven rannalle.

Synenergian johdosta palvelemme asiakkaitamme vielä monimuotoisemmin sekä toivotamme tervetulleeksi jopa 300 hengen kokous- ja juhlatilaisuudet. Tuotamme sekä toteutamme myös virkistyspäivät, kick-off-tilaisuudet, messut, konferenssit ja kongressit kokousten lisäksi kokonaisvaltaisen osaamisemme, soveltuvien tilojen sekä ammattitaitoisen yhteistyöverkostomme avulla.

Eino Leino

Runoilija Eino Leino kuului Onnelan kanta-asiakkaisiin. Elämänsä loppuvaiheessa Eino Leino asui pitkiä aikoja Rantatien täyshoitoloissa, joissa viihtyivät myös mm. Uuno Kailas, Unto Karri ja Einari Vuorela. Eino Leinon lempihuone on Onnelassa edelleen muistohuoneena.

Juhlavuosi 2023

Lue lisää